Lukutaito

Lukuinto syntyy myönteisistä kokemuksista.

Kuiske Lukutaito on kokoelma huolellisesti valittuja tekstejä ja rikasta, inspiroivaa kuvitusta. Yhdessä ne kutsuvat oppilaita tarttumaan kirjaan, lukemaan ja uppoutumaan.

Monipuoliset tekstit vahvistavat luetun ymmärtämisen taitoja ja laajentavat käsitystä ympäröivästä maailmasta. Jokaiseen tekstiin on suunniteltu tehtäviä, jotka kehittävät monilukutaitoa, tunnetaitoja ja vuorovaikutustaitoja. Ne johdattavat oppilaat uuden kirjoittamisen taitojen äärelle.

Taitojen vihko

Kuiske herättää kiinnostuksen kieleen.
Se on kielitiedon opetuksen tärkein tehtävä.

Kuiske Taitojen vihko on ainutlaatuinen osa Kuiske-perhettä. Se on laadukas, tutkivaa otetta korostava tehtäväkirja, joka kehittää oppilaan taitoja tehdä havaintoja kielestä sekä ymmärtää ja tuottaa erilaisia tekstejä.

Taitojen vihkossa harjoitellaan ja vahvistetaan myös oppimaan oppimisen taitoja, muun muassa erilaisia luku- ja kirjoittamisstrategioita sekä itse- ja vertaisarviointia. Taitojen vihkossa oppilaita ohjataan asettamaan omia tavoitteita, joiden toteutumista seurataan ja arvioidaan. Taitojen vihko on oppilaan oma portfolio, johon oppilaan taidot, luovuus, osaaminen ja oppimisen edistyminen dokumentoituvat.

”Kuiske on monipuolinen ja selkeä materiaali.
Tekstit ovat tuoreita ja rakenne vaihteleva,
kekseliäs sekä riittoisa.”

Kesämäen koulun 3–4-luokkien tiimi, Lappeenranta

Digi­materiaali

Kuiske kulkee aina mukana – kännykällä, tabletilla tai tietokoneella.

Kuiskeen digimateriaali on runsas, tekstien moninaisuuden huomioiva ja monilukutaitoa kehittävä tekstilajien aarrekammio. Materiaalin autenttinen tekstimaailma ohjaa oppilaita toimimaan luovasti yksin ja yhdessä, luokassa ja sen ulkopuolella. Kuiskeen digi myös vähentää materiaalisuossa marjastamista: helmet on valmiiksi poimittu, tarkastettu ja säilötty. Huolella koottu arviointi- ja tukimateriaali auttaa opettajaa arvioimaan oppilaiden taitoja opetussuunnitelman vaatimusten mukaisesti huomioiden eritasoiset oppilaat.

Lue ja katso videot: Kuiske-sarjan digimateriaali laajentaa ja rikastaa äidinkielen opetusta

Oppilaan digi

Lukutaitoa ei voi harjoitella enää vain painetun kirjan avulla.

Oppilaan digimateriaali auttaa harjoittelevaa lukijaa ymmärtämään lukemansa. Materiaali sisältää lukutaitokirjan tekstit rikastettuna äänin, kuvin, videoin ja autenttisin tekstein.

Kaikki Lukutaito-kirjan tekstit ovat oppilaan kuunneltavissa kahdella eri lukunopeudella. Vaikeat sanat on selitetty, ja tarkan lukemisen tehtävät ohjaavat tehokkaisiin lukustrategioihin.

Erilaisten blogitekstien, videoiden, uutisten, mainosten ja podcastien parissa työskentely kehittää oppilaan kriittisyyttä ja medialukutaitoa. Kielitiedon asioiden lisäharjoittelu onnistuu digitehtävien avulla.

Digimateriaalit toimivat laitteesta ja paikasta riippumatta. Intuitiivinen navigointi takaa sujuvan käyttökokemuksen. Toiminnallisia harjoituksia on helppo tehdä itsenäisesti tai kaverin kanssa omaan tahtiin edeten.

Materiaali kokonaisuudessaan sopii loistavasti myös erilaisiin käänteisen oppimisen (flipped learning) työtapoihin!

Opettajan digi

Opettajan opas takataskussa!
 
Kuisketta käyttävällä opettajalla on aina opettajan opas takataskussaan. Innostavat virittelyt, leikit ja draamaharjoitukset sekä kuunneltavat ja luettavat tekstit tehtävineen toimivat näppärästi niin puhelimella kuin tietokoneellakin. Kunkin tekstin yhteydessä on aina myös vastaavan tekstin näköisaukeamat painetuista Lukutaito-kirjoista. Kielitiedon lisäharjoitteluun on tarjolla lisätehtäviä ja digitehtäviä. 

Arviointi- ja tukimateriaali yhdessä Taitojen vihkon Tavoitteista taitoihin -aukeamien ja Lukutaito-kirjan Valitse ja luo -projektien kanssa tarjoaa opettajalle kattavan arviointikokonaisuuden. Digimateriaalin arviointipaketti sisältää kuullun ja luetun ymmärtämiset, sanelut, toistokirjoitukset, kielitiedon kokeet sekä erilaisia arvioinnin apuvälineitä. Eriyttämisen avuksi digin arviointimateriaalissa on eri teksteistä alkuperäinen ja selkokielinen versio.

Opetettava asia on helposti esitettävässä muodossa, ja opetussuunnitelma on tuotu näkyvästi osaksi digimateriaalia. Opettaja voi olla varma, että toteuttaa materiaalin avulla opetussuunnitelman tavoitteita.

Keskity ja kirjoita

Rauhoitu ja raapusta. Väritä ja täydennä. Keskity ja kirjoita.

Keskity ja kirjoita on harjoitusvihko, jonka tehtävät tukevat käsin kirjoittamisen taitoja ja oman käsialan muodostumista. Sujuva käsin kirjoittamisen taito on edelleen tärkeä arjen taito koneilla kirjoittamisen taidon lisäksi. Keskity ja kirjoita -vihkossa vahvistuvat samalla myös oikeinkirjoitustaidot ja silmä-käsikoordinaatio. Pitkäjänteisen keskittymisen kautta vahvistuvat myös yksilölliset oppimaan oppimisen taidot.

Vihko sisältää tehtäviä, joita oppilas voi tehdä itsenäisesti omaan tahtiin tai pienessä ryhmässä – houkuttelevia väritystehtäviä, kuvan jatkamis- ja täydentämistehtäviä sekä pieniä, innostavia kirjoitustehtäviä.

Kaikkien Kuiske – eriyttäminen ja S2-opetus

Oppilaiden erot osaamisessa ovat suuria, ja samassa luokassa voi olla monenlaisia tuen tarpeita. Kuiske vastaa tähän haasteeseen materiaaleilla, jotka tarjoavat useita erilaisia mahdollisuuksia eriyttää opetusta kulloisenkin oppilasryhmän tarpeiden mukaan.

Perinteisten alaspäin eriyttävien tehtäväkirjojen ja S2-kirjojen sijaan Kuiske-tuoteperheessä eriyttäminen on rakennettu sisälle kunkin vuosiluokan materiaaleihin, mikä tekee eriyttämisestä helppoa. Kuiskeessa tuki on kohdennettu niihin asioihin, joissa tukea erityisesti tarvitaan. Tuoteperheessä on panostettu esimerkiksi ohjattuun lukustrategioiden harjoitteluun, sanojen ja käsitteiden selittämiseen sekä tekstin tuottamiseen selkeiden ohjeiden ja mallinnusten avulla.

Tekijät

Elisa Helin

on kokenut luokanopettaja, erityisopettaja, opettajankouluttaja ja oppikirjailija.

Elisa Hurmerinta

on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, luokanopettaja ja kokenut oppikirjailija. Hän on toiminut myös kustannustoimittajana ja tutkijana.

Ulla Ilomäki-Keisala

on luokanopettaja ja opettajankouluttaja. Hän on kokenut oppikirjailija ja toiminut viime vuosina myös opetussuunnitelmakouluttajana eri puolilla Suomea.

Sari Muhonen

on luokanopettaja, musiikin aineenopettaja, kokenut oppikirjailija ja tutkiva opettajankouluttaja.

Elsi Santala

on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, suomi toisena kielenä -opettaja ja luokanopettaja. Hän myös ohjaa oppilaiden digitaalista sisällöntuotantoa erilaisissa projekteissa.

Tilaa sähköpostiisi Kuiskeen uutiskirje

Hinnasto

Tuote ISBN Hinta, veroton Hinta, verollinen
Kuiske 3 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-288-736-8 33,55 € 36,90 €
Kuiske 3 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-288-814-3 19,27 € 21,20 €
Kuiske 3 Keskity ja kirjoita 978-952-288-842-6 15,45 € 17,00 €
Kuiske 3 Opettajan opas 978-952-288-888-4 49,18 € 54,10 €
Kuiske 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-885-3 213,64 € 235,00 €
Kuiske 4 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-288-966-9 33,55 € 36,90 €
Kuiske 4 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-288-967-6 19,27 € 21,20 €
Kuiske 4 Keskity ja kirjoita 978-952-288-968-3 15,45 € 17,00 €
Kuiske 4 Opettajan opas 978-952-288-969-0 49,18 € 54,10 €
Kuiske 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-039-2 213,64 € 235,00 €
Kuiske 5 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-288-970-6 33,55 € 36,90 €
Kuiske 5 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-288-971-3 19,27 € 21,20 €
Kuiske 5–6 Keskity ja kirjoita 978-952-288-972-0 22,00 € 24,20 €
Kuiske 5 Opettajan opas 978-952-288-973-7 49,18 € 54,10 €
Kuiske 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-043-9 213,64 € 235,00 €
Kuiske 6 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-354-175-7 33,55 € 36,90 €
Kuiske 6 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-354-176-4 19,27 € 21,20 €
Kuiske 6 Opettajan opas 978-952-354-179-5 49,18 € 54,10 €
Kuiske 6 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-213-6 213,64 € 235,00 €

Paketit

Tuote ISBN Hinta/oppilas, veroton Hinta/oppilas, verollinen
Kuiske 3 -paketti
(sis. opettajan ja oppilaan digimateriaalit)
978-952-354-432-1 48,18 53,00
Kuiske 3 Oppilaan kirja Lukutaito
Kuiske 3 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot
Kuiske 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 3 Taitojen vihko -paketti

978-952-354-632-5 24,55 27,00

Kuiske 3 Taitojen vihko + Keskity ja kirjoita -paketti

978-952-354-633-2 36,27 39,90

Kuiske 3 Keskity ja kirjoita
Kuiske 3 ALL IN -paketti

978-952-354-634-9 56,91 62,60

Kuiske 4 -paketti

978-952-354-433-8 48,18 53,00
Kuiske 4 Oppilaan kirja Lukutaito
Kuiske 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 4 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot
Kuiske 4 Taitojen vihko -paketti

978-952-354-635-6 24,55 27,00

Kuiske 4 Taitojen vihko + Keskity ja kirjoita -paketti

978-952-354-636-3 36,27 39,90

Kuiske 4 Keskity ja kirjoita

Kuiske 4 ALL IN -paketti

978-952-354-637-0 56,91 62,60

Kuiske 5 -paketti

978-952-354-434-5 48,18 53,00
Kuiske 5 Oppilaan kirja Lukutaito
Kuiske 5 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot
Kuiske 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 5 Taitojen vihko -paketti

978-952-354-638-7 24,55 27,00

Kuiske 5 Taitojen vihko + Keskity ja kirjoita 5–6 -paketti

978-952-354-639-4 40,18 44,20

Kuiske 5–6 Keskity ja kirjoita
Kuiske 5 ALL IN -paketti

978-952-354-640-0 60,82 66,90

Kuiske 6 -paketti

978-952-354-456-7 48,18 53,00
Kuiske 6 Oppilaan kirja Lukutaito
Kuiske 6 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot
Kuiske 6 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 6 Taitojen vihko -paketti

978-952-354-641-7 24,55 27,00

Kuiske 6 Taitojen vihko + Keskity ja kirjoita 5–6 -paketti

978-952-354-642-4 40,18 44,20

Kuiske 6 ALL IN -paketti

978-952-354-643-1 60,82 66,90

Satuovien aapinen + Mukula 1 -paketti

978-952-354-800-8 65,91 72,50
Satuovien aapinen
Satuovien aapinen Taitojen vihko A
Satuovien aapinen Taitojen vihko B
Satuovien aapinen Taitojen vihko C
Satuovien aapinen Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Mukula 1 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Mukula 1 -paketti

978-952-354-971-5 40,91 45,00

Satuovien lukukirja + Mukula 2 -paketti

978-952-354-972-2 65,91 72,50
Satuovien lukukirja
Satuovien lukukirja Taitojen vihko A
Satuovien lukukirja Taitojen vihko B
Satuovien lukukirja Taitojen vihko C
Satuovien lukukirja Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Mukula 2 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)

Tuuma 1 + Get Ready! 1 -paketti

978-952-354-631-8 50,55 55,60
Tuuma 1A (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 1B (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 1 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Get Ready! 1 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Tuuma 2 + Get Ready! 2 -paketti

978-952-354-813-8 50,55 55,60
Tuuma 2A (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 2B (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 2 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Get Ready! 2 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)

Satuovien aapinen + Tuuma 1 + Get Ready! 1 -paketti

978-952-354-803-9 89,55 98,50

Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Tuuma 1 + Get Ready! 1 -paketti

978-952-354-973-9 79,09 87,00

Satuovien lukukirja + Tuuma 2 + Get Ready! 2 -paketti

978-952-354-974-6 89,55 98,50

Satuovien aapinen + Get Ready! 1 -paketti

978-952-354-797-1 65,91 72,50

Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Get Ready! 1 -paketti

978-952-354-969-2 40,91 45,00

Satuovien lukukirja + Get Ready! 2 -paketti

978-952-354-970-8 65,91 72,50

Tuuma 1 + Get Ready! 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-815-2 53,55 58,90

Tuuma 2 + Get Ready! 2 + Mukula 2 -paketti

978-952-354-981-4 53,55 58,90

Tuuma 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-814-5 50,55 55,60

Tuuma 2 + Mukula 2 -paketti

978-952-354-980-7 50,55 55,60

Satuovien aapinen + Tuuma 1 + Get Ready! 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-810-7 92,73 102,00

Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Tuuma 1 + Get Ready! 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-978-4 81,82 90,00

Satuovien lukukirja + Tuuma 2 + Get Ready! 2 + Mukula 2 -paketti

978-952-354-979-1 92,73 102,00

Satuovien aapinen + Get Ready! 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-809-1 68,18 75,00

Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Get Ready! 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-413-032-5 43,91 48,30

Satuovien lukukirja + Get Ready! 2 + Mukula 2 -paketti

978-952-354-977-7 68,18 75,00

Satuovien aapinen + Tuuma 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-806-0 89,55 98,50

Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Tuuma 1 + Mukula 1 -paketti

978-952-354-975-3 79,09 87,00

Satuovien lukukirja + Tuuma 2 + Mukula 2 -paketti

978-952-354-976-0 89,55 98,50

Satuovien aapinen + Tuuma 1 -paketti

978-952-354-796-4 86,82 95,50

Satuovien aapinen Taitojen vihkot + Tuuma 1 -paketti

978-952-354-967-8 76,36 84,00

Satuovien lukukirja + Tuuma 2 -paketti

978-952-354-968-5 86,82 95,50

Mainio 3 + Tuuma 3 -paketti

978-952-354-983-8 83,18 91,50
Mainio 3 Lukutaito
Mainio 3 Taitojen vihkot (A+B)
Mainio 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Tuuma 3A (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 3B (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 3 + Tuuma 3 -paketti

978-952-354-617-2 85,91 94,50

Kuiske 3 Taitojen vihko + Tuuma 3 -paketti

978-952-354-618-9 58,64 64,50

Kuiske 4 + Tuuma 4 -paketti

978-952-354-816-9 85,91 94,50

Tuuma 4A (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 4B (sis. tehtävävihkon)
Tuuma 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 4 Taitojen vihko + Tuuma 4 -paketti

978-952-354-817-6 58,64 64,50

Kuiske 5 + Tuuma 5 -paketti

978-952-354-984-5 85,91 94,50

Tuuma 5A
Tuuma 5B
Tuuma 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Kuiske 5 Taitojen vihko + Tuuma 5 -paketti

978-952-354-985-2 58,64 64,50

Satuovien aapinen -paketti

978-952-354-795-7 62,73 69,00

Satuovien aapinen Taitojen vihkot -paketti

978-952-354-965-4 37,91 41,70

Satuovien lukukirja -paketti

978-952-354-966-1 62,73 69,00

Mainio 3 -paketti

978-952-354-982-1 45,45 50,00

Tuuma 1 -paketti

978-952-354-430-7 47,91 52,70

Tuuma 2 -paketti

978-952-354-431-4 47,91 52,70

Tuuma 3 -paketti

978-952-354-597-7 47,91 52,70

Tuuma 4 -paketti

978-952-354-818-3 47,91 52,70

Tuuma 5 -paketti

978-952-354-986-9 47,91 52,70

LuontoOn 3 -paketti

978-952-354-443-7 53,64 59,00
LuontoOn 3 Oppilaan kirja
LuontoOn 3 Taitojen vihko
LuontoOn 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
LuontoOn 4 -paketti

978-952-354-444-4 53,64 59,00
LuontoOn 4 Oppilaan kirja
LuontoOn 4 Taitojen vihko
LuontoOn 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
LuontoOn 5 -paketti

978-952-354-445-1 53,64 59,00
LuontoOn 5 Oppilaan kirja
LuontoOn 5 Taitojen vihko
LuontoOn 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
LuontoOn 6 -paketti

978-952-354-446-8 53,64 59,00
LuontoOn 6 Oppilaan kirja
LuontoOn 6 Taitojen vihko
LuontoOn 6 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)

Mennyt I -paketti

978-952-354-447-5 43,82 48,20
Mennyt I Oppilaan kirja
Mennyt I Taitojen vihko
Mennyt I Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Mennyt II -paketti

978-952-354-448-2 43,82 48,20
Mennyt II Oppilaan kirja
Mennyt II Taitojen vihko
Mennyt II Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Mennyt III -paketti

978-952-354-449-9 43,82 48,20
Mennyt III Oppilaan kirja
Mennyt III Taitojen vihko
Mennyt III Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Mennyt I–III -paketti

978-952-354-450-5 73,00 80,30
Mennyt I–III -yhteisnide

Mennyt Taitojen vihko -paketti

978-952-354-451-2 40,91 45,00

Me nyt I -paketti

978-952-354-452-9 43,82 48,20
Me nyt I Oppilaan kirja
Me nyt I Taitojen vihko
Me nyt I Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Me nyt II -paketti

978-952-354-453-6 43,82 48,20
Me nyt II Oppilaan kirja
Me nyt II Taitojen vihko
Me nyt II Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Me nyt Taitojen vihko -paketti

978-952-354-455-0 29,18 32,10
Me nyt I Taitojen vihko
Me nyt I Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Me nyt II Taitojen vihko
Me nyt II Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk)
Tuote ISBN Hinta, veroton Hinta, verollinen
Get Ready! 1 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-769-8 236,36 260,00
Get Ready! 2 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-771-1 236,36 260,00

Tuuma 1A (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-126-9 24,91 27,40
Tuuma 1A Vastaukset 978-952-354-209-9 43,27 47,60
Tuuma 1A Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-128-3 24,91 27,40
Tuuma 1A Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-210-5 43,27 47,60
Tuuma 1A Monisteet 978-952-354-135-1 37,73 41,50
Tuuma 1A Opettajan opas 978-952-354-130-6 47,45 52,20
Tuuma 1B (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-127-6 24,91 27,40
Tuuma 1B Vastaukset 978-952-354-211-2 43,27 47,60
Tuuma 1B Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-129-0 24,91 27,40
Tuuma 1B Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-212-9 43,27 47,60
Tuuma 1B Monisteet 978-952-354-137-5 37,73 41,50
Tuuma 1B Opettajan opas 978-952-354-131-3 47,45 52,20
Tuuma 1 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-132-0 190,91 210,00
Tuuma 2A (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-393-5 24,91 27,40
Tuuma 2A Vastaukset 978-952-354-404-8 43,27 47,60
Tuuma 2A Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-395-9 24,91 27,40
Tuuma 2A Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-405-5 43,27 47,60
Tuuma 2A Monisteet 978-952-354-399-7 37,73 41,50
Tuuma 2A Opettajan opas 978-952-354-397-3 47,45 52,20
Tuuma 2B (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-394-2 24,91 27,40
Tuuma 2B Vastaukset 978-952-354-406-2 43,27 47,60
Tuuma 2B Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-396-6 24,91 27,40
Tuuma 2B Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-407-9 43,27 47,60
Tuuma 2B Monisteet 978-952-354-400-0 37,73 41,50
Tuuma 2B Opettajan opas 978-952-354-398-0 47,45 52,20
Tuuma 2 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-403-1 190,91 210,00
Tuuma 3A (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-598-4 24,91 27,40
Tuuma 3A Vastaukset 978-952-354-602-8 43,27 47,60
Tuuma 3A Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-599-1 24,91 27,40
Tuuma 3A Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-611-0 43,27 47,60
Tuuma 3A Monisteet 978-952-354-601-1 37,73 41,50
Tuuma 3A Opettajan opas 978-952-354-600-4 47,45 52,20
Tuuma 3B (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-606-6 24,91 27,40
Tuuma 3B Vastaukset 978-952-354-610-3 43,27 47,60
Tuuma 3B Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-607-3 24,91 27,40
Tuuma 3B Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-603-5 43,27 47,60
Tuuma 3B Monisteet 978-952-354-609-7 37,73 41,50
Tuuma 3B Opettajan opas 978-952-354-608-0 47,45 52,20
Tuuma 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-616-5 190,91 210,00
Tuuma 4A (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-776-6 24,91 27,40
Tuuma 4A Vastaukset 978-952-354-778-0 43,27 47,60
Tuuma 4A Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-777-3 24,91 27,40
Tuuma 4A Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-779-7 43,27 47,60
Tuuma 4A Monisteet 978-952-354-781-0 37,73 41,50
Tuuma 4A Opettajan Opas 978-952-354-780-3 47,45 52,20
Tuuma 4B (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-782-7 24,91 27,40
Tuuma 4B Vastaukset 978-952-354-784-1 43,27 47,60
Tuuma 4B Eriyttävä (sis. tehtävävihkon) 978-952-354-783-4 24,91 27,40
Tuuma 4B Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-785-8 43,27 47,60
Tuuma 4B Monisteet 978-952-354-787-2 37,73 41,50
Tuuma 4B Opettajan Opas 978-952-354-786-5 47,45 52,20
Tuuma 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-788-9 190,91 210,00
Tuuma 5A 978-952-354-765-0 24,91 27,40
Tuuma 5A Vastaukset 978-952-354-940-1 43,27 47,60
Tuuma 5A Eriyttävä 978-952-354-939-5 24,91 27,40
Tuuma 5A Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-941-8 43,27 47,60
Tuuma 5A Opettajan Opas 978-952-354-942-5 52,20 47,45
Tuuma 5B 978-952-354-943-2 24,91 27,40
Tuuma 5B Vastaukset 978-952-354-945-6 43,27 47,60
Tuuma 5B Eriyttävä 978-952-354-944-9 24,91 27,40
Tuuma 5B Eriyttävä Vastaukset 978-952-354-946-3 43,27 47,60
Tuuma 5B Opettajan Opas 978-952-354-947-0 47,45 52,20
Tuuma 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-948-7 190,91 210,00
Neeviikuu 6A Oppikirja + Yli esteiden -vihko 978-952-277-142-1 25,91 28,50
Neeviikuu 6A Yli esteiden -vihko 978-952-277-145-2 7,27 8,00
Neeviikuu 6A Vastauskirja 978-952-277-146-9 44,09 48,50
Neeviikuu 6B Opettajan opas 978-952-277-147-6 44,09 48,50
Neeviikuu 6A Opettajan opas 978-952-277-144-5 44,09 48,50
Neeviikuu 6B Oppikirja + Yli esteiden -vihko 978-952-277-143-8 25,91 28,50
Neeviikuu 6B Yli esteiden -vihko 978-952-288-661-3 7,27 8,00
Neeviikuu 6B Vastauskirja 978-952-277-148-3 44,09 48,50

Satuovien aapinen 978-952-354-386-7 36,64 40,30
Satuovien aapinen Taitojen vihko A 978-952-354-387-4 16,36 18,00
Satuovien aapinen Taitojen vihko B 978-952-354-388-1 16,36 18,00
Satuovien aapinen Taitojen vihko C 978-952-354-732-2 16,36 18,00
Satuovien aapinen Opettajan opas A 978-952-354-389-8 43,64 48,00
Satuovien aapinen Opettajan opas B 978-952-354-390-4 43,64 48,00
Satuovien aapinen Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-734-6 200,00 220,00
Satuovien lukukirja 978-952-354-735-3 36,64 40,30
Satuovien lukukirja Taitojen vihko A 978-952-354-736-0 16,36 18,00
Satuovien lukukirja Taitojen vihko B 978-952-354-928-9 16,36 18,00
Satuovien lukukirja Taitojen vihko C 978-952-354-929-6 16,36 18,00
Satuovien lukukirja Opettajan opas A 978-952-354-737-7 43,64 48,00
Satuovien lukukirja Opettajan opas B 978-952-354-938-8 43,64 48,00
Satuovien lukukirja Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-740-7 200,00 220,00
Vilske Aapinen 978-952-288-353-7 38,91 42,80
Vilske Aapinen Tehtävät a 978-952-288-354-4 19,82 21,80
Vilske Aapinen Tehtävät b 978-952-288-355-1 19,82 21,80
Vilske Aapinen Tehtävät a Eriyttävä 978-952-288-424-4 19,82 21,80
Vilske Aapinen Tehtävät b Eriyttävä 978-952-288-425-1 19,82 21,80
Vilske Aapinen Vihko a 978-952-288-429-9 5,91 6,50
Vilske Aapinen Vihko b 978-952-288-430-5 5,91 6,50
Vilske Aapinen Materiaalipaketti 6418132001132 56,45 70,00
Vilske Aapinen Lauluja-cd 6418132000821 48,39 60,00
Vilske Aapinen Opettajan opas a 978-952-288-356-8 45,91 50,50
Vilske Aapinen Opettajan opas b 978-952-288-423-7 45,91 50,50
Vilske Aapinen Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-896-9 181,82 200,00
Vilske Lukukirja 978-952-288-621-7 38,91 42,80
Vilske Lukukirja Taitojen vihko a 978-952-288-622-4 19,82 21,80
Vilske Lukukirja Taitojen vihko b 978-952-288-623-1 19,82 21,80
Vilske Lukukirja Taitojen vihko a Eriyttävä 978-952-288-740-5 19,82 21,80
Vilske Lukukirja Taitojen vihko b Eriyttävä 978-952-288-741-2 19,82 21,80
Vilske Lukukirja Opettajan opas 978-952-288-624-8 45,91 50,50
Vilske Lukukirja Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-897-6 181,82 200,00
Mainio 3 Lukutaito 978-952-354-866-4 33,18 36,50
Mainio 3 Taitojen vihkot (A+B) 978-952-354-935-7 20,91 23,00
Mainio 3 Opettajan opas 978-952-354-954-8 49,09 54,00
Mainio 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-951-7 200,00 220,00
Kuiske 3 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-288-736-8 33,55 36,90
Kuiske 3 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-288-814-3 19,27 21,20
Kuiske 3 Keskity ja kirjoita 978-952-288-842-6 15,45 17,00
Kuiske 3 Opettajan opas 978-952-288-888-4 49,18 54,10
Kuiske 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-885-3 213,64 235,00
Kuiske 4 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-288-966-9 33,55 36,90
Kuiske 4 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-288-967-6 19,27 21,20
Kuiske 4 Keskity ja kirjoita 978-952-288-968-3 15,45 17,00
Kuiske 4 Opettajan opas 978-952-288-969-0 49,18 54,10
Kuiske 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-039-2 213,64 235,00
Kuiske 5 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-288-970-6 33,55 36,90
Kuiske 5 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-288-971-3 19,27 21,20
Kuiske 5–6 Keskity ja kirjoita 978-952-288-972-0 22,00 24,20
Kuiske 5 Opettajan opas 978-952-288-973-7 49,18 54,10
Kuiske 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-043-9 213,64 235,00
Kuiske 6 Oppilaan kirja Lukutaito 978-952-354-175-7 33,55 36,90
Kuiske 6 Taitojen vihko Kielitieto ja tekstitaidot 978-952-354-176-4 19,27 21,20
Kuiske 6 Opettajan opas 978-952-354-179-5 49,18 54,10
Kuiske 6 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-213-6 213,64 235,00

Me nyt I Oppilaan kirja 978-952-288-245-5 33,09 36,40
Me nyt I Taitojen vihko 978-952-288-283-7 18,82 20,70
Me nyt I Opettajan opas 978-952-288-454-1 42,55 46,80
Me nyt I Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-905-8 122,73 135,00
Me nyt II Oppilaan kirja 978-952-288-284-4 33,09 36,40
Me nyt II Taitojen vihko 978-952-288-285-1 18,82 20,70
Me nyt II Opettajan opas 978-952-288-458-9 42,55 46,80
Me nyt II Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-906-5 122,73 135,00

Mennyt I Oppilaan kirja 978-952-288-244-8 33,09 36,40
Mennyt I Taitojen vihko 978-952-288-278-3 18,82 20,70
Mennyt I Opettajan opas 978-952-288-446-6 42,55 46,80
Mennyt I Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-902-7 122,73 135,00
Mennyt II Oppilaan kirja 978-952-288-279-0 33,09 36,40
Mennyt II Taitojen vihko 978-952-288-280-6 18,82 20,70
Mennyt II Opettajan opas 978-952-288-450-3 42,55 46,80
Mennyt II Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-903-4 122,73 135,00
Mennyt III Oppilaan kirja 978-952-288-281-3 33,09 36,40
Mennyt III Taitojen vihko 978-952-288-282-0 18,82 20,70
Mennyt III Opettajan opas 978-952-288-600-2 42,55 46,80
Mennyt III Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-288-904-1 122,73 135,00
Mennyt I–III -yhteisnide 978-952-288-714-6 62,73 69,00

Mukula 1 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-791-9 236,36 260,00
Mukula 2 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-955-5 236,36 260,00
LuontoOn 3 Oppilaan kirja 978-952-277-040-0 36,27 39,90
LuontoOn 3 Taitojen vihko 978-952-277-135-3 21,82 24,00
LuontoOn 3 Opettajan opas 978-952-277-136-0 55,00 60,50
LuontoOn 3 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-462-8 159,09 175,00
LuontoOn 4 Oppilaan kirja 978-952-288-625-5 36,27 39,90
LuontoOn 4 Taitojen vihko 978-952-288-626-2 21,82 24,00
LuontoOn 4 Opettajan opas 978-952-288-627-9 55,00 60,50
LuontoOn 4 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-463-5 159,09 175,00
LuontoOn 5 Oppilaan kirja 978-952-277-139-1 36,27 39,90
LuontoOn 5 Taitojen vihko 978-952-277-138-4 21,82 24,00
LuontoOn 5 Opettajan opas 978-952-277-140-7 55,00 60,50
LuontoOn 5 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-464-2 159,09 175,00
LuontoOn 6 Oppilaan kirja 978-952-288-711-5 36,27 39,90
LuontoOn 6 Taitojen vihko 978-952-288-712-2 21,82 24,00
LuontoOn 6 Opettajan opas 978-952-288-713-9 55,00 60,50
LuontoOn 6 Digi (Opettajan ja oppilaan koululisenssi 12 kk) 978-952-354-465-9 159,09 175,00

Logico Piccolo – Matikka 1 LK90005 124,19 154,00
Logico Piccolo – English for Beginners LK90007 108,06 134,00
Logico Piccolo –pelikehys LK80001 21,69 26,90

Hippokrates 7 978-952-288-168-7 28,45  31,30
Hippokrates 8 978-952-288-596-8 28,45  31,30
Hippokrates 9 978-952-288-675-0 28,45  31,30
Hippokrates 7–9 978-952-288-679-8 54,55 60,00

IKI 7 978-952-288-158-8 31,82 35,00
IKI 8 978-952-288-337-7 31,82 35,00
IKI 9 978-952-288-338-4 31,82 35,00
IKI 7–9 978-952-288-436-7 63,64 70,00

Luku 7 978-952-288-691-0 43,09 47,40
Luku 7 Tehtävävihko 978-952-288-694-1 22,27 24,50
Luku 8 978-952-288-695-8 43,09 47,40
Luku 8 Tehtävävihko 978-952-288-698-9 22,27 24,50
Luku 9 978-952-288-699-6 43,09 47,40
Luku 9 Tehtävävihko 978-952-288-702-3 22,27 24,50

Uusi OPOA! Opettajan digi (koululisenssi 12 kk) 978-952-354-578-6 145,45 160,00
OPOA! Opettajan digi (koululisenssi 12 kk) 978-952-288-881-5 86,36  95,00
Uusi OPOA! 7–9 978-952-354-577-9 28,64  31,50

Kieku 7 + Kukkonen 978-952-288-691-0 36,36 40,00
Kieku 7 Taitojen vihko 978-952-354-063-7 18,64  20,50 
Kieku 8 + Kukkonen 978-952-288-819-8 36,36 40,00
Kieku 8 Taitojen vihko 978-952-354-064-4 18,64  20,50 
Kieku 9 + Kukkonen 978-952-288-982-9 36,36 40,00
Kieku 9 Taitojen vihko 978-952-354-065-1 18,64  20,50 
Kukkonen – Kielenhuolto 978-952-288-606-4 8,18 9,00 
Kukkonen – Sanataide 978-952-288-879-2 8,18 9,00 
Kukkonen – Kehittyvän kirjoittajan opas 978-952-354-066-8 8,18 9,00 

F-sana FI 1 (LOPS 2016) 978-952-288-336-0 37,91 41,70
F-sana FI 2 (LOPS 2016) 978-952-288-415-2 37,91 41,70
F-sana FI 3 (LOPS 2016) 978-952-288-703-0 37,91 41,70
F-sana FI 4 (LOPS 2016) 978-952-288-707-8 37,91 41,70

Virtaa TE 1 (LOPS 2016) 978-952-288-493-0 37,91 41,70
Virtaa TE 2 (LOPS 2016) 978-952-288-680-4 37,91 41,70
Virtaa TE 3 (LOPS 2016) 978-952-288-684-2 37,91 41,70
Virtaa Kertauskirja (LOPS 2016) 978-952-288-688-0 35,45 39,00

Aava UE 1 (LOPS 2016) 978-952-288-169-4 37,91 41,70
Aava UE 2 (LOPS 2016) 978-952-288-342-1 37,91 41,70
Aava UE 3 (LOPS 2016) 978-952-288-607-1 37,91 41,70
Aava UE 5 (LOPS 2016) 978-952-288-668-2 37,91 41,70
Aava UE 6 (LOPS 2016) 978-952-288-807-5 37,91 41,70