Ajankohtaista > Kurkistus aapisen kulisseihin: ”Vihdoinkin saa kertoa, mitä ollaan oltu tekemässä.”

Kurkistus aapisen kulisseihin: ”Vihdoinkin saa kertoa, mitä ollaan oltu tekemässä.”

30.11.2022

Satuovien aapinen tulee olemaan huikea seikkailu lukemaan opetteleville ekaluokkalaisille, mutta sitä se on ollut myös aapisen tekijätiimille. Kävimme kysymässä tunnelmia, kun julkaisun h-hetki lähestyy ja uuden aapisen viimeisiä vaiheita hiotaan työhuoneella ja studiossa.

Iloinen puheensorina kantautuu avoimesta ovesta Edukustannuksen uuden toimitilan pitkälle käytävälle. Satuovien aapisen tekijätiimi on kokoontunut pitkän pöydän äärelle tarkastelemaan uuden aapisen vedoksia, taittoa, kuvia ja videoita.

– Tämä on ollut innostava ja monipuolinen projekti. Fiilis on huikea, kun kaksi vuotta on tehty yhdessä töitä ja loppu häämöttää. Olo onkin myös vähän haikea, kun kohta tämä päättyy. Onneksi meillä on vielä paljon työtä edessä.

Kaikesta näkee, että Satuovien tekijätiimi on hitsautunut hyvin yhteen ja töitä on tullut tehtyä yhdessä jo pidemmän aikaa. Kuvassa vasemmalta Elisa Helin, Outi Hänninen ja Marjo Paappanen.

– Koronan jälkeen on ollut antoisaa päästä kokoontumaan kasvokkain. Yhteydenpito ryhmässä on jatkuvaa, ja projekti jatkuu tiiviinä edelleen. Aapisen lisäksi sarjaan tehdään 2. vuosiluokan materiaalit.

– Tämä on ollut mahtava matka. Työryhmämme on tosi timanttinen. Moniammatillinen yhteistyö on sujunut saumattomasti.

– Onhan tämä valtava projekti, jotain sanojakin suurempaa. Olen tosi iloinen, että nyt voimme sanoa, mitä ollaan oltu tekemässä.

Satuovien aapisen työryhmä on kokoontunut säännöllisesti syksystä 2020 alkaen vähintään kerran kuukaudessa osin etänä ja osin lähikokouksiana. Kuvassa vasemmalta Satu Ikkala, Jerkka Laakkonen, Ritva Ketonen, Outi Hänninen (seisomassa) ja Marjo Paappanen.

Sukella seikkailuun ja nauti matkasta!

Satuovien aapisen työryhmä lähettää terveisiä ja kutsuu kaikki aapisen lukijat sadun ja mielikuvituksen maailmaan. Luvassa on huikea seikkailu, joka sisältää yllättäviä juonenkäänteitä ja kaikkea, mitä elämään mahtuu.

– Sukeltakaa seikkailuun. Satuovien takaa avautuu mielettömän ihana maailma ja näiden aapisen hahmojen seurassa opit taatusti lukemaan.

– Tervetuloa innostavaan maailmaan opiskelemaan ja opettamaan. Jännittäviä hetkiä mahtavan tarinan parissa.

Katso lisää tekijöiden terveisiä täältä >>>